Suomessa kasvetaan uskomaan, että eläkejärjestelmä huolehtii vanhuudesta. Maksat TyEL-maksuja koko työurasi ajan, valtio pitää kirjaa karttuneesta eläkkeestä, ja lopulta saat eläkkeen jolla pärjäät. Tämä tarina on osittain totta, mutta se jättää kertomatta sen osan jonka ymmärtäminen muuttaa täysin sen miten suhtaudut omaan taloudelliseen tulevaisuuteesi. Eläkejärjestelmä ei ole rikkoutunut, mutta se ei myöskään tarjoa sellaista elintasoa joka useimmiten kuvitellaan, ja siinä on keskeinen ero jonka ymmärtäminen on tärkeintä tietää ennen eläkeikää.
Se mitä useimmat eivät tiedä on yksinkertainen asia: Suomen eläkejärjestelmä ei ole henkilökohtainen säästötili johon kerätään juuri sinun maksamasi rahat odottamaan eläkeikääsi. Se on jakojärjestelmä, eli nykyiset työssäkäyvät maksavat nykyisten eläkkeensaajien eläkkeet, ja sinun eläkkeesi tulevaisuudessa maksetaan niiden työssäkäyvien maksuista jotka ovat silloin töissä. Tästä järjestelmästä seuraa rakenteellinen ongelma jonka Suomi kohtaa väestön ikääntyessä ja syntyvyyden laskiessa.
Miten Suomen eläkejärjestelmä toimii
Ansiosidonnainen eläke eli TyEL kertyy koko työuran aikana ansaittujen tulojen perusteella. Alle 53-vuotiaalle eläkettä karttuu 1,5 prosenttia vuosiansioista vuodessa, 53–62-vuotiaalle 1,9 prosenttia ja 63 vuotta täyttäneelle 4,5 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että 40 vuotta töissä käynyt, joka on koko uransa ansainnut 40 000 euroa vuodessa, on kartuttanut noin 60 prosenttia palkastaan eläkkeeksi eli noin 2 000 euroa kuukaudessa. Käytännössä eläkkeen korvausaste eli suhde aiempaan palkkaan on useimmilla 40–65 prosenttia, riippuen palkkatasosta, uran pituudesta ja eläkeiästä.
Suomessa on myös kansaneläke ja takuueläke niille joiden ansiosidonnainen eläke jää liian pieneksi, eli kukaan ei jää täysin ilman tuloja eläkkeellä. Tämä turvaverkko on tärkeä mutta sen taso on matala: takuueläke on noin 900 euroa kuukaudessa, mikä ei kata normaalia suomalaista elintasoa ja erityisesti asumiskustannusten noustua se on vielä kireämpää.
Eläkeikä on Suomessa nousussa. Alin vanhuuseläkeikä on porrastettu syntymävuoden mukaan: vuonna 1965 tai myöhemmin syntyneille se on 65 vuotta, ja sen jälkeen eläkeikä on kytketty eliniänodotteeseen, eli se nousee sitä mukaa kun ihmiset elävät pidempään. Eläketurvakeskuksen arvioiden mukaan vuosina 2010–2020 syntyneet voivat joutua odottamaan vanhuuseläkettä 68–70-vuotiaaksi asti.
Väestörakenteen ongelma – miksi järjestelmä on paineessa
Jakojärjestelmä toimii niin kauan kuin maksuihin osallistuvia työssäkäyviä on riittävästi suhteessa eläkkeensaajiin. Suomessa tämä suhde muuttuu nopeasti epäedullisemmaksi. Vanhushuoltosuhde, joka kuvaa yli 65-vuotiaiden määrää sataa 15–64-vuotiasta kohti, oli Suomessa noin 38 vuonna 2020 ja sen ennustetaan nousevan noin 48–50:een vuoteen 2040 mennessä. Tämä tarkoittaa, että tulevaisuudessa harvempi työssäkäyvä maksaa suuremmasta eläkkeensaajajoukosta.
Syntyvyyden lasku pahentaa tilannetta. Suomessa syntyvyys putosi alle 1,5 lapsen kokonaishedelmällisyyslukuun 2010-luvulla, ja 2020-luvulla trendi on jatkunut. Väestön pitämiseksi vakaana tarvitaan noin 2,1 lapsen kokonaishedelmällisyysluku, ja koska Suomi on selvästi alle tämän, tulevien työssäkäyvien ikäluokat pienenevät. Maahanmuutto voi osittain paikata vajetta, mutta se on poliittisesti epävarma ja käytännöllisesti riittämätön kompensoimaan koko aukon.
Käytännön seuraus on paine joko nostaa eläkemaksuja, leikkaa eläkkeiden tasoa, nostaa eläkeikää tai jokin näiden yhdistelmä. Kaikkia näitä on jo tehty tai suunniteltu. Eläkemaksut ovat nousseet, eläkeikä on noussut, ja indeksitarkistukset ovat olleet pieniä suhteessa inflaatioon joinain vuosina. Tämä kehitys ei pysähdy.
Mitä eläke käytännössä tarkoittaa elintason kannalta
Konkreettisin tapa ymmärtää eläkejärjestelmän riittämättömyys on laskea se euroina. Suomalaisten mediaanieläke on noin 1 500–1 700 euroa bruttona kuukaudessa. Mediaanitulot Suomessa ovat noin 3 000–3 500 euroa bruttona kuukaudessa. Eläke korvaa siis suurin piirtein puolet työtulosta, usein vähemmän kuin puolet korkeatuloisemmilla.
Tähän lisätään inflaatio. Jos eläät eläkkeellä 20–25 vuotta, joka on nykyisen elinajan odotteen mukainen, inflaatio syö eläkkeen ostovoiman merkittävästi. Kahden prosentin vuosittainen inflaatio puolittaa rahan ostovoiman noin 35 vuodessa. Eläkkeet on sidottu indeksiin joka seuraa sekä palkkojen että hintojen kehitystä, mutta jo eläkkeellä olevien eläkettä painottaa enemmän hintaindeksi kuin palkkakehitys, mikä tarkoittaa hitaampaa kasvua suhteessa elinkustannuksiin aktiivisissa työvuosissa.
Jos olet tottunut 60 000 euron vuosituloihin, tarkoittaa 60 prosentin korvausaste 36 000 euron vuosituloja eläkkeellä, eli noin 3 000 euroa kuukaudessa brutto. Verotuksen jälkeen ero kasvaa, koska eläkettä verotetaan usein ankarammin kuin palkkatuloa. Elämäntavan ylläpitäminen eläkkeellä samalla tasolla kuin töissä vaatii siis joko merkittäviä omia säästöjä tai säästymistä suurilta menoeristä kuten asuntolainasta.
Keitä järjestelmä palvelee heikoiten
Eläkejärjestelmä palvelee parhaiten niitä joilla on pitkä ja tasainen palkkatyöura ilman katkoksia. Se palvelee heikoiten itsensätyöllistäjiä ja yrittäjiä, koska heidän eläkemaksunsa, YEL-maksut, perustuvat heidän itse ilmoittamaansa työtuloon, ja Suomessa on laaja dokumentoitu ongelma siitä, että yrittäjät asettavat YEL-työtulon liian matalaksi lyhyen aikavälin maksujen pienentämiseksi, mikä kostautuu vuosikymmeniä myöhemmin minimaalisena eläkkeenä. Yrittäjäeläke on Suomen suurimpia taloudellisia ansoja: maksat vuosikymmeniä mutta saat lopulta eläkkeen joka ei kata edes perustarpeiden kustannuksia.
Naiset ovat toinen ryhmä joita järjestelmä kohtelee epätasaisesti. Perhevapaiden aikainen karttumaprosentti on matalampi kuin täysipäiväisen työn, osa-aikatyö jonka naiset tekevät miehiä useammin kartuttaa vähemmän, ja sukupuolten välinen palkkaero siirtyy suoraan eläke-eroon. Kansaneläkejärjestelmän yhtenäistäminen kompensoi joitain eroja, mutta ansiosidonnainen eläke heijastaa suoraan ne epätasa-arvot jotka ovat olleet olemassa työmarkkinoilla koko uran ajan.
Epäsäännöllinen palkkatyöura – projektityö, keikkatyö, freelancing, pitkät sairausloma- tai kuntoutusjaksot – kartuttaa eläkettä epätasaisesti ja jättää usein aukkoja joita on vaikea täyttää myöhemmin. Eläkejärjestelmä on suunniteltu 40-vuotiselle kokoaikaiselle palkkatyöuralle, ja se kohtaa kasvavan osan työvoimasta joka ei enää noudata tätä mallia.
Miksi pelkästään asuntoon tai säästötiliin luottaminen ei riitä
Suomalainen varallisuus on voimakkaasti kiinni asunnoissa. Iso osa kotitalouksien varallisuudesta on sidottu omaan asuntoon, jonka arvo on noussut erityisesti pääkaupunkiseudulla vuosikymmeniä. Tämä luo harhan varallisuudesta, koska asunto on omaisuuserä joka tuottaa sinulle asuinpaikan muttei kassavirtaa niin kauan kuin asut siinä itse.
Eläkkeellä asuminen omassa asunnossa vähentää asumiskustannuksia, mutta se ei tuota tuloa jolla maksaa ruoan, terveydenhuollon, matkailun ja muut elämisen kulut. Jos asunnon arvo on noussut, voit teoriassa myydä ja vuokrata halvemmalta tai pienemmältä paikkakunnalta, mutta tämä tarkoittaa elintason ja asuinpaikan kompromisseja joihin monet eivät halua tai pysty. Asunto on hyvä varallisuuserä mutta huono tulovirran lähde eläkkeellä.
Matalakorkoinen säästötili, jonka ongelmat on käyty läpi pankkiartikkelissa, ei ole ratkaisu. Jos inflaatio on kaksi prosenttia ja tili maksaa 0,5 prosenttia korkoa, ostat negatiivista reaalituottoa eli menetät ostovoivaa vuosi vuodelta. Kymmenen vuotta myöhemmin sinulla on nimellisesti enemmän euroja mutta vähemmän ostovoimaa. Tämä ei ole varallisuuden kasvattamista.
Mitä sen sijaan pitää tehdä – oma vastuu eläkeiän turvaamisessa
Suomen eläkejärjestelmä tarjoaa pohjan, ei katon. Pohja on hyvä verrattuna moneen muuhun maahan, mutta pohja yksin ei riitä jos haluaa ylläpitää elintasoa joka ei laske puoleen eläkkeelle siirtymisen hetkellä. Tämä tarkoittaa, että oma vastuu on otettava vakavasti jo ennen kuin eläkeikä alkaa näyttää läheltä.
Sijoittaminen on tehokkain keino rakentaa omaa eläkepääomaa, ja mitä aiemmin aloittaa sitä vähemmän täytyy laittaa kuukausittain saman lopputuloksen saavuttamiseksi. Suomalaisessa vaurastumisajattelussa on ongelma jota käsiteltiin aiemmin: useimmat uskovat asunnon ja säästötilin riittävän, mutta pelkkä säästäminen tilille on inflaatiota vastaan tappiollinen strategia. Pankit eivät kerro tätä sinulle suoraan, mutta matalan koron säästötili on vain hitaampi tapa menettää ostovoima.
PS-tili eli pitkäaikaissäästämissopimus on vapaaehtoisen eläkesäästämisen väline johon voi sijoittaa ja saada verovähennyksen, mutta rahat ovat sidottuja eläkeikään asti. Se sopii joillekin, mutta se ei ole ainoa vaihtoehto ja sen verosäästön arvo riippuu verotettavan tulon tasosta. Tavallinen sijoitustarkkili on joustavampi, vaikka ei tarjoa vastaavaa verokannustinta.
Osinkosijoittaminen on yksi lähestymistapa passiiviseen tulovirtaan jota osinkoaristokraatteja käsittelevässä artikkelissamme käydään läpi tarkemmin. Idea on yksinkertainen: jos rakentaa riittävän suuren osakesalkun jonka yritykset maksavat säännöllisiä osinkoja, salkku tuottaa kuukausittain tai neljännesvuosittain tuloa ilman että salkun pääomaa tarvitsee myydä. Tämä täydentää eläkettä tavalla jota pankkitili ei pysty tekemään.
Konkretia on tärkeämpää kuin teoria. Jos olet 35-vuotias ja laitat 200 euroa kuukaudessa indeksirahastoihin 7 prosentin historiallisella vuosituotolla, sinulla on 30 vuoden päästä noin 240 000 euroa. Jos nostat siitä 4 prosenttia vuodessa – niin sanottu turvallinen nostoprosentti jonka varalle salkku yleensä kestää – se on noin 800 euroa kuukaudessa lisätuloa eläkkeensä päälle. Yhdistettynä ansiosidonnaiseen eläkkeeseen kokonaisuus on jo hyvin erilainen kuin pelkkä lakisääteinen eläke yksinään. 200 euroa kuukaudessa on noin 7 euroa päivässä, mikä on useimmille mahdollinen summa kun sen asettaa etusijalle ennen muita kuluja.
Aikaisemmin aloittaminen on tärkein muuttuja, koska koronkorko toimii eksponentiaalisesti. Sama 200 euroa kuukaudessa 40 vuoden ajan tuottaa saman 7 prosentin tuotolla noin 525 000 euroa, eli 10 vuoden lisäys tuplaaa lähes lopputuloksen. Jokainen vuosi jolla lykkää aloittamista maksaa enemmän kuin se usein miten tiedostetaan.
Eläkejärjestelmän olemassaolo on syy olla huolissaan mutta ei panikoida. Se tuottaa pohjan, ja se pohja on parempi kuin useimmissa maissa. Mutta pohjan varaan ei kannata rakentaa elämää jos haluaa elintason joka ei pudota puoleen siinä hetkessä kun työsuhde päättyy. Jokainen vuosi jolloin laittaa osan tuloistaan töihin omistamalla osakkeita tai muuta tuottavaa omaisuutta on vuosi jolla rakentaa sitä omaa kerrostaan pohjan päälle.
