Kun lähdemme katsomaan tilastoja ahdistuneisuuden sekä masennuksen kohdalla ja varsinkin jos suuntaamme katseen meidän lapsiimme huomaamme hälyttävästi kuinka diagnoosit on todella lyhyessä ajassa kasvaneet vaikka samaan tahtiin syntyvyys on laskenut. Suomen kouluterveyskyselyn mukaan vuonna 2023 noin joka kolmas tyttö ja joka viides poika koki ahdistuneisuutta tai masennusta joka vaikuttaa heidän toimintakykyynsä. Sama koskee myös aikuisia, mutta mitkä olisivat ne tavat joilla me saisimme vähennettyä tehokkaasti ahdistuneisuutta sekä masennusta?

Ennen kuin mennään ratkaisuihin pitää puhua rehellisesti siitä mistä ongelma oikeasti tulee, koska jos et ymmärrä mistä paha olo syntyy et pysty myöskään poistamaan sitä.

Mitä meille on tapahtunut

Sosiaalinen media nousee vahvasti esiin nuorten haastatteluissa kun puhutaan mielenterveysongelmista, ja mielenterveysongelmien kasvuun vaikuttavat erityisesti jatkuva itsensä vertaaminen muihin somessa sekä onnistumisen ja menestymisen paineet. Mutta tämä ei koske vain nuoria, sama mekanismi toimii täsmälleen samalla tavalla aikuisiin, olet vain vanhempi versio samasta ongelmasta.

THL:n mukaan nuorten mielenterveysongelmat lisääntyivät koronapandemian aikana eivätkä ole sen jälkeen vähentyneet, ja yhtenä mahdollisena osatekijänä mainitaan lisääntynyt netin ja sosiaalisen median käyttö. Tässä on se asia jota ei sanota tarpeeksi ääneen, me elämme ensimmäistä sukupolvea joka on kasvanut some-maailmassa ja meillä ei vielä ole täyttä käsitystä siitä mitä se tekee ihmismielelle pitkällä aikavälillä, mutta jo nyt ne luvut ovat pelottavia.

Kirjoitin erillisen artikkelin ADHD-diagnooseista ja siitä kuinka lapsia ja nuoria diagnosoidaan ADHD-potilaiksi vaikka kyseessä onkin ADT eli itse aiheutettu keskittymishäiriö, mutta se on vain yksi osa isompaa kuvaa.

Some ja uutiset eivät ole viihde ne ovat myrkky

Tässä on se asia jonka sinun pitää ymmärtää ennen kuin mitään muuta voi muuttua, sosiaalinen media ja uutismedia eivät ole neutraaleja viihdepalveluita joita voit käyttää kohtuullisesti ja kaikki on hyvin. Ne on rakennettu niin että ne aiheuttavat sinussa negatiivisia tunteita (näin poistat negatiivisuuden elämästäsi) koska negatiiviset tunteet pitävät sinut ruudulla pidempään ja pidempään pysyminen tarkoittaa rahaa niiden rakentajille.

Tutkimukset osoittavat että raskas somen käyttö on yhteydessä 66% korkeampaan masennusriskiin, ja teineillä jotka käyttävät somea yli viisi tuntia päivässä riski kehittää masennus on 2,8-kertainen verrattuna niihin jotka käyttävät vähemmän. Tämä ei ole mielipide eikä arvaus, tämä on mitattu tutkimustulos.

266 terapeutin kyselyssä 99,6% sanoi että uutisten katsominen tai lukeminen voi vaikuttaa negatiivisesti mielenterveyteen, ja yhdessä tutkimuksessa ihmisillä näkyi lisääntyneitä ahdistuksen ja masennuksen oireita jo 14 minuutin uutiskulutuksen jälkeen. Neljätoista minuuttia. Et tarvitse tuntia saastuttaaksesi mielesi, se tapahtuu nopeammin kuin luuletkaan.

Texas Techin yliopiston tutkimuksessa 16,5% tutkituista ihmisistä osoitti merkkejä vakavasti ongelmallisesta uutiskulutuksesta, ja tästä ryhmästä 73,6% koki merkittävää psyykkistä pahoinvointia ja 61% koki merkittävää fyysistä pahoinvointia kuten väsymystä, kipua ja vatsavaivoja. Uutisten lukeminen aiheuttaa fyysistä kipua, se on se mihin olemme päätyneet.

Kun lähdemme katsomaan some-maailmaa siten että mennään taaksepäin ajassa huomaamme ettei samalla tavalla ollut ongelmia mielenterveyden kanssa, tämä johtuu osittain siitä että ennen koulukiusaaminen tapahtui koulupäivän aikana ja nyt somen myötä kiusaamista voidaan tehdä jatkuvasti, ja verkkohäirinnän uhrit ovat kaksi kertaa todennäköisemmin alttiita ahdistukselle ja masennukselle, ja verkkohäirintätapaukset ovat lisääntyneet 40% vuodesta 2020.

Miksi sinä luet uutisia vaikka se tekee sinut huonovointiseksi

Tähän on konkreettinen selitys, uutisten katselu käynnistää kehon taistele tai pakene -reaktion, lisämunuainen vapauttaa adrenaliinia ja kortisolia, ja kehosi kokee samat oireet kuin olisit oikeassa uhkatilanteessa eli sydämen syke nopeutuu, hengitys muuttuu pinnalliseksi ja vatsa menee sekaisin. Teet tämän itsellesi joka kerta kun avaat uutissovelluksen.

Se miksi silti jatkat on se että aivosi ovat tulkinneet jatkuvan vaaratiedon seuraamiseen pakottavan vietin eloonjäämisreaktiona, ikään kuin jos et seuraa uutisia et tiedä mistä vaara tulee, mutta todellisuudessa ne uutiset eivät kerro sinulle vaarasta joka koskisi sinua henkilökohtaisesti, ne kertovat sinulle asioita joihin et pysty vaikuttamaan mitenkään ja sen seurauksena tunnet avuttomuutta, ja juuri se avuttomuuden tunne asioissa joihin et pysty vaikuttamaan on se mekanismi jonka kautta uutiset aiheuttavat masennuksen oireita.

Paras tapa parantaa ahdistuneisuutta sekä masennusta

Paras tapa parantaa ahdistuneisuutta sekä masennusta on lopettaa sosiaalisen median käyttö sekä lopettaa uutisten seuraaminen, koska sinä et tee mitään uutisilla, tämä informaatio ei ole hyödyllistä tietoa sinulle, some-maailmassa lähes kaikki on feikkiä ja sinuun pyritään vaikuttamaan siellä tehokkaasti kuten kirjoitin lokerointi-artikkelissani.

Asiantuntijat suosittelevat sosiaalisen median käytön rajoittamista 30 minuuttiin päivässä, mikä vähentää ahdistusta ja masennusta 35%, ja ihmiset jotka tekevät some-detoxin raportoivat korkeampia onnellisuuden tasoja ja parempaa henkistä selkeyttä. Mutta minä en sano rajoita, minä sanon lopeta kokonaan ainakin 30 päiväksi ja katso mitä tapahtuu, koska se ero jonka tunnet ei ole pieni.

Some tuo mukanaan myös vääränlaiset ihmissuhteet ja ne taas lisäävät ahdistuneisuutta sekä masennusta koska koet olevasi yksinäinen kun istut kotonasi ja selaat somea tai luet uutisia kun muut ovat asunnon ulkopuolella elämässä elämäänsä, lähes 40% aikuisista myöntää että sosiaalinen media saa heidät tuntemaan itsensä yksinäiseksi tai eristyneeksi. Mieti tätä, työkalu joka on rakennettu yhdistämään ihmisiä saa lähes puolet käyttäjistään tuntemaan itsensä yksinäisemmiksi.

Liikunta on lääke

Pelkästään se että kävelisit 30 minuuttia jokainen päivä somettamisen sijaan toisi sinulle merkittävästi hyötyä ahdistuneisuuteen sekä masennukseen koska liikunta auttaa sinua laskemaan stressitasoja, nostamaan serotoniinia ja endorfiineja sekä laskemaan kortisolia, tästä voit lukea enemmän täällä. Se sama 30 minuuttia jonka käytät uutisten selaamiseen aamulla ja joka saa sinut ahdistuneeksi voisi olla 30 minuutin kävely joka laskee kortisolia ja nostaa serotoniinia, valinta on kirjaimellisesti noin yksinkertainen.

Mitä tapahtuu kun lopetat

Kun olet ollut ilman somea ja uutisia vähintään kaksi viikkoa alat huomaamaan kaupassa käydessäsi kuinka surullisia ihmiset oikeasti ovat, he menevät katse lattiassa, naama kurtussa ja yleensä se puhelin kädessä, kovin moni ei hymyile tai näytä onnelliselta tai edes itsevarmalta kehonkielessään. Kun alat huomaamaan kuinka huonosti ihmiset voivat ympärilläsi sinä alat erottumaan muista ja se on positiivinen juttu joka vahvistaa sinun itsetuntoasi ja auttaa sinua masennuksen sekä ahdistuksen oireiden kanssa.

Haluan kuitenkin sanoa tämän selvästi, jos sinulla on vakavia masennuksen tai ahdistuneisuuden oireita jotka vaikuttavat merkittävästi arkeesi, sosiaalisen median ja uutisten lopettaminen on yksi parhaista asioista jota voit tehdä mutta se ei korvaa ammattiapua jos sitä tarvitaan. Nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois, voit käydä terapeutilla ja lopettaa somen samalla, ja todennäköisesti se yhdistelmä on paljon tehokkaampi kuin kumpi tahansa yksin.

Se mitä sinulta ei kerrota on se että moni ahdistuneisuuden ja masennuksen oire ei johdu sinusta, se johtuu siitä ympäristöstä johon sinut on laitettu ja jota sinulle syötetään päivittäin ruutujen kautta. Muuta ympäristöä ja oireet muuttuvat, se on niin yksinkertaista ja niin vaikeaa samaan aikaan mutta kukaan ei tee sitä puolestasi.

Poista some tänään. Poista uutissovellukset tänään. Anna itsellesi 30 päivää ja katso mitä tapahtuu, koska se 30 päivää maksaa sinulle nolla euroa ja voi muuttaa kaiken.